maanantai 16. syyskuuta 2013

Syksyn värejä

Käyttiin P:n kanssa viime lauantaina Lepaalla kuvaamassa vähän syksyisiä puita. Tässäpä otoksista parhaimmat:
















Parvekkeen eka ämpäriporkkana (ja ehkä myös viimänen) oli hieman pikkuinen, mutta kurkut on sentään paksuja:)

Pelastin taimistolta yksinäisen Kaunopunahatun joka olisi pian päätynyt roskikseen

Mun Kanarianköynnöskrassi alkoi vihdoin ja viimein kukkimaan viime viikolla! Onneksi ehti ennen yöpakkasia:)

Tehtiin kaks viikkoa sitten lauantaina P:n kanssa mustikka marmoroitua juustokakkua, hyvää oli!
Olen siis edelleenkin siellä meidän koulun taimistolla työssäoppimassa ja tämä on mun viides eli viimeinen viikko. Jakso on ollut mukava ja olen oppinut yllättävän paljon uusia asioitakin. Olen saanut tehdä sopivan monipuolisesti kaiken näköistä vaikka jossain vaiheessa tuntui jo että leikkaan ainoastaan mustaherukoita, mutta jonkunhan sekin homma on tehtävä:)

Siellä on semmoinen vajaa hehtaari mustaherukkapuskia ja ne kaikki leikataan käsin ja kaiken lisäksi mulla on huomenna avomaan näyttö ja mistäs muustakaan kuin mustaherukan leikkuusta! Ainakin olen saanut harjotella tarpeeksi:)


Noi kaikki puskat tossa tien vieressä on mustaherukoita

Tuolta mä ajelin ruohoa pari viikkoa sitte:)

Huomenna siis näyttö! Uskon onnistuvani siinä hyvin.
Ja sitten parhain juttu! Maanantaina tämä tyttö lähtee Kyproksen lämpöön!!! :D Tätä on odotettu!