maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulun tunnelmaa

Heipparallaa! Vihdoinkin ehdin ja jaksan kirjoittaa:) Selvisinpäs muutto- ja joulustressistä! Unet jäi vähiin, tissimaidon tulo meinasi tyrehtyä ja kyllä siinä muutama kiukun kyynelkin vierähti, mutta nyt kerkiää jopa hiukan rentoutumaan.

Kämppä on jo kuosissa. Muutama taulu puuttuu enää seinältä ja yksi keittiön kaappi on vielä sekaisin, mutta muuten on kaikki mallillaan. Ollaan P:n kanssa päätetty, että yritetään päästä kaikista ikean huonekaluista eroon ja metsästetään kirppareilta tuunattavia tilalle. Käytiin eilen jo piipahtamassa parilla, mutta kuuden kilon punnus köytettynä liinalla mun mahan ympärille lämmitti sen verran paljon ja jumitti hartiat ettei kierroksella ihan kauheasti jaksanut katsella. Seuraavan kerran mennään siis kahden ja viedään V hoitoon mummulle:)

Parveke on hiukan vielä vaiheessa...isoimmaksi ongelmaksi osoittautui peltinen hylly, jonka jalat katosivat mysteerisesti muuttoreissulla...taisivat jäädä hämeeseen. Noh, toisaalta parveke on sen verran kaponen ja juuri sillä seinällä jonne hyllyn piti mennä on amppeliteline porattuna seinään. Pitänee siis pohtia tässä talvella hieman tilaratkaisuja parvekkeelle. Ja tosiaan nyt meillä on lasitettu parveke ja huomasin semmoisen ongelman, että parvekelaatikot pitää laittaa parvekkeen ulkopuolelle tai sitten porata betoniin paljon reikiä että saa uudet laatikonkannakkeet kiinnitettyä sisäpuolelle seinään.

Kerkesin tuossa ennen joulua koristelmaan hiukan myös iskän ja äitin pihaa talventunnelmaan. Ja meille kotiin ostin paljon joulukukkia:)

P valmistui Rakennusmestariksi!

Lapsuuden vanha potkukelkka pääsi esille.

Uudet kuuset saivat talvikoristuksen.

Tein tommosia kuusenpalloja lahjaksi.

Pippareita!

Mun piti tehdä piparitalo, mutta P:n tekemä taikina oli niin löysää että mulla meni hermot sen kanssa ja sain aikaseksi vain talon pohjan, joten siitä tulikin sitten vain iso piparkakku.

Leivoin myös linnuille ruokaa:)

Meidän perheen joulutunnelmaa...













Jouluaatoksi saatiin kunnolla lunta! Ja äitin ja iskän pihakoristeet saivat paksun lumipeitteen:)

Äitin taiteilema kranssi pääsi omppupuuhun roikkumaan.




Mun viime vuonna väsäämä sydän oli laitettu ovea koristamaan:)

Joulun jälkeen aukesi vihdoin meidän jaloritarinkukkakin ja laskin juuri että siinä on viisi kukintoa vaikka muistaakseni niitä yleensä on neljä! Riippuu kyllä lajikkeestakin...

Uusivuosi vietetään tänä vuonna rauhallisesti kotona perheen kesken. Ajattelin herkutella, löhötä sohvalla ja tuijottaa tvtä:) Ja muuten! Siemenkauppojen uudet kuvastot löytyvät jo netistä ja vuoden 2015 uutuus lajit kanssa! Nyt voi aloittaa jo ensikesän siementilausten suunnittelemisen:)