maanantai 30. kesäkuuta 2014

Borgå

Oltiin P:n kanssa viikonloppuna Porvoossa pienellä lomareissulla. Kävin tuolla alkukesällä 2013 Pihasuunnittelukurssin kanssa tutustumassa puistoihin ja ihastuin kaupunkiin täysin! Meidän pitikin jo viime kesänä mennä P:n kanssa yhdessä Porvooseen mutta sitten päädyttiinkin johonkin muuhun reissuun. Nyt saatiin toteutettua mun haave päästä P:n kanssa tuonne:)

Perjantaina lähdettiin aamupalan jälkeen ajelemaan Porvoota kohti. Hämeenlinnasta ei ole kuin vajaan puolentoista tunnin matka sinne ja osa matkasta taittuu vielä motaria pitkin niin melko joutuisasti kului ajomatka:) Oltiin varattu ihan torin laidalta yhdestä hotellista huone jonne sai kirjautua vasta kolmen aikoihin, joten käytiin ekaksi syömässä paikallisessa ravintolassa jossa oli buffetti johon kuului myös pitsoja....noh eipä niitä pitsoja ollut siellä sillä hetkellä kun mentiin joten söin muusia kanakastikkeella. Odoteltiin melko kauan pitsoja ja kun vihdoin ja viimein pitsatäydennys tuli buffetpöytään oli pettymys minulle suuri....sinne tuli vaan kaksi pitsaa ja molemmissa oli tonnikalaa ja lohta:( enkä todellakaan ole mikään kalojen ystävä joten mun osalta pitsat jäi kokeilematta. P söi pari palaa, mutta ei ne hänenkään mielestä olleet kovin kummoisia. Siellä ravintolassa oli tosi outo vessa! Seinät oli lasia! Wc kopit oli kylläkin ihan piilossa, mutta kun tuli kopista ulos pesemään käsiä oli suora näkyvyys ravintolan puolelle. Mielestäni hieman häiritsevää kun voi vilkutella pöytäseurueelleen vessassa ollessa.

Syömisen jälkeen käytiin ostamassa vielä huoneeseen naposteltavaa ja juotavaa ja sitten kirjauduttiin hotelliin. Hotellin alakerrassa oli yökerho ja hotellivieraat sekä yökerhojuhlijat käyttivät samaa ulko-ovea...pisti miettimään että mitäs jos yökerhoon onkin jono kun tulee illalla hotellille niin joutuuko jonottamaan että pääsee nukkumaan:) Noh onneksi ei tarvinnut tuota kokea kun oltiin huoneessa jo ennen kymmentä.

Hotelli oli kyllä melko pettymys...meidän huoneen vessan viemäri haisi ihan tosi pahalle ja vaikka kuinka päästettiin viemäreihin kuuma vettä haju ei vaan lähtenyt. Onneksi vessa oli niin sanotusti huoneen eteisessä ja eteisessä oli vielä oma ovi vessa oven lisäksi niin haju ei levinnyt koko huoneeseen. Huoneen kaikki sohvat ja tuolit olivat kankaisia ja ne olivat ihan läikikkäitä ja likaisia...ei tehnyt mieli istuskella niissä...ja aamupala! Aamupala alkoi kahdeksalta ja loppui yhdeltätoista. Me mentiin syömään kymmeneltä. Aamupala syötiin hotellin aulassa ja haettiin pienestä erillisestä huoneesta. Siellä oli tarjolla ihan perus hotelliaamiaistarpeet, mutta pilkotut hedelmät näytti siltä että ne oli tosiaan maannnut siinä vadissa kasista saakka ja pekonit oli käristetty melko rapsakoiksi...eli toisinsanoen melkein mustiksi hiilikasoiksi.

Kyllä harmitti että joutui maksamaan tuosta lystistä autopaikan kanssa 105 euroa. Porvoossa on tosi vähän hotelleita ja suurin osa niistä on pieniä noin 15 huoneen boutiquehotelleja. Vaikka oltiinkin melko ajoissa liikkeellä hotellivarausten suhteen niin silti liian myöhään ja tämä oli ainut hotelli jossa huoneita oli vapaana. Ja katsoin just ennen kun lähdettiin porvooseen niin tämäkin hotelli oli jo täynnä. Mikä oli kyllä outoa koska tuolla hotellissa ollessa koko aikana näin ehkä viisi ihmistä...missäköhän kaikki oli jos kerta huoneet oli täynnä?


Perjantaina käytiin kävelemässä vanhassa kaupungissa ja kierettiin pari kirpputoria. Halusin näyttää P:lle myös muutaman puiston jossa käytiin silloin sen meidän kurssin kanssa. Puistot oli samanlaisia kuin silloinkin. Illalla käytiin vielä syömässä Amarillossa joka oli meidän hotellin lähellä kun en jaksanut enää kävellä pitkää matkaa. Jalkoja särki.

Lauantaina aamupalan jälkeen käytiin auton kanssa muutamalla kirppiksellä jotka olin etukäteen katsonut kartasta. Toista kirppistä ei löytynyt. Käytiin myös Vanhan aseman makasiinipuodissa ja se oli hieno paikka. Parkkipaikka oli ihan täynnä ja P ajatteli parkkeerata muutaman auton perään jotka olivat semmoisen vanhan junaraiteen vieressä, meidän auto olisi mennyt raiteiden päälle. Minä bongasin paremman paikan makasiinin seinän vierestä ja onneksi laitettiinkin auto sinne. Vähän ajan päästä nimittäin kuunneltiin kun oltiin puodin sisällä, että ulkona menee juna. Käytiin kurkkaamassa ja tosiaan siellä puksutteli vanha juna juuri niillä raiteilla joille meinattiin auto jättää! Oli kyllä outoa kun raiteet näytti siltä että ei niissä ole juna kulkenut moniin vuosiin enää.

Puodin takapuolella oli myöskin raiteet ja siellä oli vanha höyryjuna joka oli kanssa lähdössä liikkeelle ihan pian. Junan kanssa olisi päässyt Hinthaaraan ja takaisin. Me ei kuitenkaan viitsitty lähteä kun alkoi tulla jo hiukan nälkä. Lopuksi käytiin vielä vanhassa rautakaupassa joka oli kanssa alueella. P osti puuvartisen moran ja minä ostin vihreä raamisen vanhan akvaarion kukkia varten.

Käytiin kahvilla ja mansikkajuustokakulla vanhankaupungin laidalla olevassa Porvoon vanhassa paahtimossa, joka oli kyllä erittäin tunnelmallinen paikka:)

Mun lempparikauppa vanhassa kaupungissa!

Kukkameri

Sormustinkukka

Lupiini

Pioni

Asteri

Kurjenmiekka

Kurjenmiekka

Rakkauslukkoja

Höyryveturi

Karjalanneito

Lobelia

Kukkakärry

Iso ruostunut matkalaukku

Vanha Porvoo

Paahtimon ikkuna


Sitten taas auto alle ja suunnattiin Haikon kartanolle. Kartanossa on 25 huonetta ja kartanon vieressä on muutama vuosi sitten perustettu kylpylähotelli jossa on sitten enmmän huoneita, mutta me oltiin otettu huone kartanosta koska mielstäni jos tuonne menee niin pitäähän se nyt kokea että nukkuu yönsä oikeassa kartanossa:)

Onneksi oli huone kartanosta tuon edellisen hotellin jälkeen, oli muuten melko mahtava huone! Ja ehkä ensimmäsitä kertaa oli hotellissa semmoinen olo että kukaan muu ei ole käyttänyt huonetta ennen meitä, oli sen verran siisti huone, ei tahroja tai elämisen jälkiä missään ja huoneen hajukin oli miellyttävä:)

Huonehintaan kuului käynti viereisessä kylpylässä. Laitettiin huoneessa uikkarit päälle ja kaapista hienot aamutakit ja tohvelit ja tepasteltiin ne päällä ulos kartanosta ja pihaa pitkin kylpylään. Tuntui hassulta kävellä aamutossut jalassa pihalla, mutta niin meitä opastettiin tekemään:)

Kylpylä oli melko pieni, mutta paikka onkin tarkoitettu enemmänkin pariskunnille kuin lapsiperheille. Siellä oli poreamme, lämminvesiamme ja isompi uima-allas jossa oli hierovia vesisuihkupisteitä laidoilla. Poreamme on ollut aina mun lemppari kaikissa kylpylöissä, mutta nyt siinä ei ollut kiva lillua kun kuplat muljaili mahaa ikävästi ja koko ajan tuli pissahätäolo. Tällä kertaa poreammeen voitti lämminvesiamme, jossa vesi oli +38 astetta. Siellä lilluttelin hieman pidempään kun oli niin rentouttavaa:)

Kartanon alue on upea. Sisään kirjautuessa sai kartan johon oli merkattu paikkoja joissa kannattaa käydä kävelemässä. Kivettiin semmoiselle näköalatasanteelle, josta näkyi merelle. Sitten käytiin kävelemässä kartanon puistossa ja merenrannassa.

Kahdeksalta oltiin varattu pöytä kartanon ravintolasta. Ravintola oli hienoin missä olin ikinä käynyt. Sinne suositeltiin vähintään casual-pukeutumista ja laitettiinkin itsemme hienoksi kun mentiin ettei sitten varmana olla huonointen pukeutuneita eikä kyllä oltu:)

Minä söin halloumia ja lämmintä mansikkasalaattia ja P söi päivän kalaa joka oli siikaa. Otin vielä jälkkäriksi mansikkavalkosuklaaleivoksen. Oi vitsi kun en kehdannut ottaa kameraa mukaan sinne ravintolaan kun ne annokset oli niin hienon näköisiä! Tarjoilija kertoi että kalastaja tuo joka aamu kalat sinne eikä niitä pakasteta missään välissä ja mun salaatin yrtit on heidän omalta kasvimaaltaan.

Sain jopa valkoviiniäkin! Tosi harvassa ravintolassa on mitään muita alkoholittomia juomia kuin perus limsat ja mehut. Luulin että minun täytyy tyytyä pelkkän veteen mutta tarjoilija huomasi mainita että jotkut juovat alkoholitonta viiniä. Olin ihan innoissani että juu no kyllä minäkin sitten otan jos kerta teiltä löytyy ja hyvää oli:) Kyllä oli hieman hintava ruokailu, mutta tuokin oli semmoinen kerta elämässä kokemus niin kyllä niistä pitääkin hiukan maksaa:)

Sekä kylpylä- että kartnohotellin asukkaat söivät aamiaisen kartanossa, mutta koska me yövyttiin kartanossa niin meidän kuului aamulla aamiaselle mentäessä ilmoittautua semmoiselle butlerille joka saattoi meidät erilliseen aamiaishuoneeseen jossa oli muun buffetaamiaisen lisäksi marjoja ja hedelmiä sekä kuoharia. Ja taaskin koin iloisen yllärin, minäkin sain kuoharia! Semmoista lehtikuohujuomaa joka on ihan tosi hyvää:) Pöydissä oli myöskin Brunbergin-suklaakonvehteja ja me syötiin P:n kanssa meidän pöydän kippo kokonaan tyhjäksi:) Tuli pienoinen aamiaisähky ja mentiin vielä huoneeseen makoilemaan ennen lähtöä. Kerrankin oli semmoinen olo hotellissa että saa olla ihan rauhassa siihen kahteentoista asti johon huoneen saa pitää. Yleensä siivojat hääräävät huoneen oven ulkopuolella siihen malliin että on koko ajan semmoinen olo että pian ne tunkee sisään, mutta nyt ei näkynyt ainuttakaan siivooja missään. Siivouskärry oli tuotu käytävään, mutta sekin oli peitetty kankaalla:)

Suosittelen ehdottomasti joskus yöpymään Haikon kartanossa jos haluaa ylellistä hemmottelua:) Mahtava paikka ja erittäin ystävällinen henkilökunta! Ja me ei oltu ainoita nuoria ihmisiä tuolla vaikka niin voisi kuvitella. Siellä oli kaiken ikäisiä, myös muutamia lapsia:) Ja uloskirjautuessa butleri jutteli että te tulette sitten seuraava kerran varmaankin kolmistaan:)


Meidän huone



Kartanon takapuoli


Puistossa oli monta istuskelupaikkaa



Kartanon oma yrttimaa




keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Viikon kuvia

Mun pikkuveli on ollut tällä viikolla kylässä täällä hämeessä ja me ollaan kierrelty kirppareita, käyty kalassa ja keilattu. Tänään käytiin kävelemässä Aulangolla ja sain vähän kuvattua kasvejakin:)

Ilma on ollut hieman huonon puoleinen koko viikon...vähän väliä on vettä ropsahdellut ja kylmä on ollut, eilen tuli jopa lunta ja lumisateen aikana vilkaisin lämpömittariin niin se näytti +1 astetta! Hullua, juhannusviikolla melkein pakkasta! Hiukan jo ehtisin pelätä että mun kaikki kukat kuolee ja varsinkin omat viljelykset ja tomaatit! Mutta onneksi lämpötila nousi pian +6 asteeseen ja kyllä kaikki näyttää ainakin tällä hetkellä ihan hyvinvoivilta:)

Parveke alkaa näyttää aika kesäiseltä:)


Salaatit kasvaa hyvin!




Ihana kukkatakki löytyi kirpparilta..

..sekä hauskanoloinen Pomelo puutarhanorsu -kirja

Kesäinen lumisade

Aulanko kukkii

Koiranheisi

Juhannuskanttarelleja! Kyllä on luonto hiukan sekasin kun yhden viikon aikana saa kuvatuksi kesäisiä kukkakuvia, lumisateen ja kanttarelleja!

Kaupasta löytyi ihan uusi tuttavuus: Portulakka, kyseessä on siis koriste versio ei vihannesportulakka jonka kouluajoilta opin. Tämä kuulemma kukkiikin kauniisti.

Löysin myös tämmöisen hauskan miniruukun joka oli ihan pakko saada!

Sisältä paljastui turvenappi ja kolme neliapilan sipulia:) Saa nähdä kasvaako näistä mitään...

Äitin ja iskän pihalta löytyi kivetysviikonloppuna siili, jonka asetin hianoon poseerausasentoon kuvausta varten:)

Huomenna lähdetään raumalle juhannuksen viettoon. Meillä ei ole oikein mitään suunnitelmia, mutta äitin ja iskän mökille olisi tarkotus mennä saunoskelemaan ja nauttimaan kesästä ainakin yhdeksi yöksi.

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Kivetys

Nyt se on melkein valmis! Siis etupihan kivetys:) Enää puuttuu muutamasta paikkaa reunakivet. Elikkäs mulla on ollut projektina mun vanhempien pihan uudistaminen ja innostuin koulun pihasuunnittelukurssin jälkeen suunnittelemaan heidän pihansa uuteen uskoon. Meille viljelypuolen opiskelijoille ei opetettu kivetyksistä mitään koulussa, mutta halusin ehdottomasti oppia asian. P teki melkein koko viime kesän kivetyksiä täällä hämeenlinnassa joten hän sai luvan myös opettaa mua:)

Mun isosiskon miesystävä on koneurakointiyrittäjä ja hän kävi tekemässä pohjatyöt pihalle. Me tultiin P:n kanssa pääsiäislomalle Raumalle ja aloitettiin etupihan polkukivetyksistä. P muokkasi kaadot oikeisiin suuntiin ja minä ladoin kivet. Mun piti ensin latoa myös reunakivet, mutta homma saatiin nopeammin hoidettua, kun P teki ne...on muuten pirun painavia nuo reunakivet, mun olisi pitänyt siirrellä niitä molemmilla käsillä, kun yhden käden voimat ei riittänyt ja sitten kyykkyasennossa selkä alkoi särkemään niin olisi pitänyt nousta vielä aina jaloilleen kun siirteli niitä...P:ltä homma hoitui hiukan nopsemmin:) Polkukivetykset saatiin valmiiksi pääsiäisenä, mutta reunakivien laitto jäi hiukan kesken...päätettiin että kun kerta ollaan neljä päivää putkeen raumalla niin keskitytään pelkästään kivetyksen tekoon ja kyllä se melko urakalla tehtiinkin..tuli semmoisia 10 tunnin päiviä ja välillä piti käydä myös kahvittelemassa sukulaisilla.

Urakka jatkui helatorstaina. P otti töistään perjantain vapaaksi niin saatiin urakoida taas monta päivää putkeen. Tällä kertaa vuorossa oli paikoitusalueenkivetys. Se oli hieman nopeampi tehdä ja sain tehtyä myös asuinrakennuksen seinänvierustan mukulakivialtaatkin valmiiksi. Paikoitusaluetta tehtäessä huomattiin että oltiin joko mitattu alue väärin tai laskettu kivimäärä väärin....kivet loppui hiukan kesken, mutta sitten kekattiin että jatketaan kivetystä mukulakivillä kun niitä tuli tilauksen mukana muutama säkki ylimääräisiä:)

Kesäkuun ekana viikonloppuna tultiin taas Raumalle ja tällöin minä istutin muutamaan istutusaltaaseen kasveja ja P jatkoi reunakivien laittoa. Valitsin istutusaltaisiin köynnökset ja syksyllä kukkivia kasveja. Syksyllä istutan niihin vielä kevätkukkasipuleita ja sitten ne ovat valmiita. Ehdotin vanhemmilleni että istutusten ympärille voisi levittää joskus myös koristekatetta. Iskä soitteli tossa jokunen päivä sitten että oli jo reippaana poikana käynyt ostamassa mustaa katetta ja jopa ehtinyt levittää sen:)

Lähtötilanne paikoitusalue

Lähtötilanne asuinrakennuksen edusta

Lähtötilanne autotallin sivu

Hiekat levitetty

Kivet odottamassa

Polkukivetys valmiina



Paikoitusalueen kivetys valmiina

Paikoitusalueella käytettiin H-kiveä joka kestää autolla ajamisen

Poluilla käytettiin patinakiveä, pääosin harmaata ja siellä täällä mustaa

Mukulakiviallas valmiina sokkelin vieressä

Melkein valmiit istutusaltaat. Etuosan altaassa valkoinen lumikärhö, valkoista tarhapäivänliljaa ja sinistä elokuunasteria, takaosan altaassa kaikki muut kukat samat, mutta köynnöksenä sininen alppikärhö.

Nyt on tehty punaisella merkitty alue:)

Syksymmällä homma jatkuu mullan levityksellä, nurmikon kylvämisellä, marjapensaiden sekä muutamien perennoiden siirtämisellä ja muutaman uuden istutusalueen tekemisellä..eli hommaa on vielä, mutta eiköhän etupiha ihan kivannäköiseksi saada ensi kesäksi pikkuveljen rippijuhlia varten:)
Ja sivu/takapiha projekti alkaa sitten kun äiti ja isä antaa luvan:)