keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Taloprojekti aluillaan


 Siinä se nyt on! Meidän perheen tuleva koti ja pieni piharakennus:) Pihalta olen tunnistanut jo ainakin viisi tammea, yhden lehtikuusen ja ison syreenipensaan. Ensi kesää odottelen innolla jotta pääsen kunnolla tutkimaan mitä pihalta löytyy:)

Tarkoitus on siis repiä kaikki pinnat irti ja kaataa muutamia seiniä ja repiä lattia auki. Talosta vaihdetaan kaikki putkistot, koska ne ovat niin vanhoja ettei haluta ottaa riskiä jonkun putken hajoamisesta muutaman vuoden päästä. Myöskin öljylämmitys, joka talossa on vaihdetaan sähkölämmitykseen ja samalla sähköistetään talo uusiksi, koska pistokepaikkoja on liian vähän tämän päivän elämiseen. Talo eristetään uudestaan eli vanhat sahanpurueristeet imetään pois ja ja uudet eristeet puhalletaan tilalle. Ulkoverhous vaihdetaan, koska nykyinen verhous on 80-luvulla tehty peltiverhous ja me halutaan puuta.

Talo on rakennettu 30-luvulla ja olikohan 80-luvulla tehty nuo kaksi laajennusta..molemmat eteiset siis. Ne meinataan kanssa purkaa ja tehdä tuon etueteisen tilalle uusi monikulmainen eteinen ja sen päälle parveke.

Alakertaan tulee kodinhoitohuone, pesuhuone, sauna, wc, vierashuone, olohuone ja keittiö. Tämä remppa yritetään saada valmiiksi ensi jouluun mennessä joilloin olisi tarkoitus muuttaa. Yläkertaan tulee kolme makuuhuonetta, oleskelutila ja wc ja sen remppa alkaa vasta sitten kun saadaan joskus lisää lainaa eli varmaan silloin kun menen töihin.

Hommaa siis riittää!
Olohuone josta tulee vierashuone.

Käytävä ja komero jotka puretaan.


Makuuhuone josta tulee olohuone.
Wc joka puretaan.

Keittiö joka jää keittiöksi.

Pesuhuone josta tulee kodinhoitohuone.
Sauna joka jää saunaksi ja laajenee myös pesuhuoneeksi.

Rappuset yläkertaan.
Yläkerran makuuhuone.

Yläkerran toinen makuuhuone.


Yläkerran kylmävarasto.
 Niinkun kuvista näkee niin talo oli täynnä tavaraa, jotka meidän piti ensin siivota pois ennen purkuhommia. Talon emäntä oli ilmeisesti innokas matonkutoja, kun P rullasi melkein sata räsymattoa yläkerran varastoista. Rojua meni monta säkillistä roskikseen ja astioita ja huonekaluja odottaa vielä navetassa spr:n kirpputorille pääsyä.


Yläkerran toinen kylmävarasto ennen siivousta..

...ja jälkeen.
 P on saanut alakerran muuten purettua, mutta sauna ja pesuhuone on vielä purkamatta. Yläkerrasta on kanssa purettu jo hiukan pintoja.
Keittiö purettuna.


Olohuonetta purettuna.
Talossa oli paljon semmoista rojua jotka meni suoraan roskiin, mutta löytyi sieltä paljon myös semmoista tavaraa ja huonekaluja jotka meinataan säästää.
Mattoja ja rojuja

Muutama huonekalu meille:)
Järkyttävä turkki!

Entisen asukkaan aivokuvat...
Jääkukkia kylmän eteisen ikkunassa:)
Olin mukana siivousrumbassa, mutta nyt P on ollut yksin tai satunnaisten apureiden kanssa talolla purkuhommissa. Olen käynyt siellä aika harvoin viimeaikoina ja on kyllä jännää huomata miten muuttunut se on joka kerta. Tällä hetkellä siellä on aika epätoivoisen näköistä kun kaikki repsottaa ja purkujätettä on joka paikassa, mutta kaipa siittä valmistakin joskus tulee:)

Navettaan meinataan joskus tehdä ainakin puusauna ja takkahuone. P:lle puusepänverstas ja mulle kukkiensidonta/askartelupaikka. Myöskin autotalli tulee navettaan.

P on ollut melkein joka ilta töiden jälkeen hommissa talolla ja minä V ollaan vietetty kahdenkeskistä aikaa. Vähän on välillä raskasta kun en ole jaksanut enää hirvesäti liikuskella mihinkään...tällä viikolla P on onneksi ollut kotona enemmän ja ehkä hyvä niin koska kyllä hiukan jo on ollu merkkejä että pian meitä onkin neljä:)