maanantai 8. elokuuta 2016

Kaupunkiviljelyä parhaimmillaan:D

Meille muutti uusi naapuri kesän alussa. Yksinäinen ulkomaalainen mies. Havaitsin jossain vaiheessa kesää, että hänen parvekkeelleen oli ilmestynyt yksi valkoinen ämpäri, jossa kasvoi arviolta jotain yrttiä. Ämpäri oli asetettu parvekkeen etureunaan pyykkitelineen päälle. Toivoi varmaankin, että kasvi saisi vettä, jos sattuisi oikein myräkkäinen sadekeli yltymään.

Viikon päästä tästä tapahtumasta ämpäri ja pyykkiteline olivat kadonneet parvekkeelta. Kävelimme autollemme. Yhteen lämpötolppaan oli teipattu jesarilla neljä valkoista ämpäriä. Kasteluongelma oli ratkaistu kätevästi miehisellä logiikalla. Harmi vaan että on ollut tosi kuiva kesä. :D


Kukkaostoksia, eristeitä ja avoimia pihoja


Nyt on kamera taas niin pullollaan kuvia että pitääpä taas pitkästä aikaa kirjottaa tänne! P:llä oli kesäloman eka osio juhannuksesta kaksi viikoa eteenpäin. Muuten ei keretty lomailemaan perheen kesken, mutta yhtenä päivänä käytiin moikkaamassa P:n siskoa Turussa. Samalla reissulla piipahdettii myös Turun kasvitieteellisessä puutarhassa ja tietty Plantagenissa:) En ole ennen tainnutkaan käydä Turun kasvitieteellisessä, Helsingissä olen sen sijaan käynyt useampaankin kertaan...mutta kyllä pitää todeta että tuo Turun kasvitieteellinen oli ehdottomasti parempi kuin  kumpikaan Helsingin puutarha! Puutarha löytyy Ruissalosta ihan Ruisrockin vierestä!

Siellä oli saman tyylinen sisäpuutarha kuin Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessäkin, mutta ulkoalueet oli kyllä mielestäni paljon hienommat kuin Helsingissä. Löytyi istutusalueita, vesialueita, puistoalueita, vanhoja rakennuksia, luontopolkuja ja patsaita.






























Plantagenista jäi taas muutama kukka käteen:)



 Tänä kesänä parvekkeella ei ole ollut yhtään ainoaa kirvaa, mutta molempiin daalioihin iski härmä...eipä ole ennen tullut vastaan omissa viljelmissä.

Taloprojektikin etenee pikkuhiljaa. Tällä hetkellä on seinien eristys menossa ja sen jälkeen taitaa alkaa sähköjen vetäminen...

Uusi oviaukko kodinhoitohuoneesta pihalle

Lattian korotukset valmiina

Vesimittarin paikka siirrettiin talon toiselle puolelle ja kaivinkone vei vähän nurmikkoa.
Lattian eristysfirma toimitti myös seinäeristeet pihalle

Lattian eristeet puhallettu


Eristeet tiivistetty ja paperinlevitys aloitettu

Kylpyhuoneen putket


Seinän eristys

Omppua on tuloillaan!

Samperin jättipalsami valtaa meidän pihaa!!!!
Tänään oli valtakunnallinen avoimet puutarhat -päivä ja me käytiin Raumalla Kortelassa ensin kolmella pihalla ja sen jälkeen Helistön siirtolapuutarha-alueella. Oli muuten mahtavia pihoja!
































































Sipulin kuivatusta

Isosisko menee syyskussa naimsiin ja minulla on kunnia tehdä hänen kaikki kukkajuttunsa! Onpa piristävää taas pitkästä aikaa tehdä sidontatöitä! Viikonloppuna tein vähän laskelmia ja kävin tilaamassa kukkia kukkakaupasta ja viime viikolla keräsin viljoja pellolta ja laitoin kuivumaan:)

Heinäkuun viimeisellä viikolla oli Raumalla perinteinen pitsiviikko ja loppuviikolla Suurmarkkinat rantautuivat kaupunkiin. Siellä oli viime vuonna Hollannista miehiä myymässä kukkia ja siihen kojuun oli taas päästävä!

Keijunlilja

Kiinanruusu
Joku tyräkki

Ensi viikonloppuna meidän perhe suuntaakin taas Hämeenlinnaan ja Lepaan messuille! Siitäkin on jo vuosi kun siellä on viimeksi käyty!