Varokaa marsua!

Päätinpä nyt kirjoitella hieman meidän marsuista ja muistakin otuksista:) Elikkäs, mulla on ollut aina joku pikkuinen häkissä elelevä otus. Ensimmäinen lemmikkini, tai siis se oli mun siskon, mutta pidin sitä myös omanani oli Tepsu-marsu. Se eli neljä vuotta ja jouduttiin lopettamaan, kun sille tuli keuhkokuume:( Se oli pienelle tytölle kova paikka...noh, olisi se kyllä vieläkin...

Tepsu

Tepsun jälkeen meille tuli kaksi marsua, molemmille tytöille oma:) Ne me haimme kotipaikkakuntani vanhainkodista, jossa asusti kaksi marsua, jotka olivat saaneet jälkikasvua. Minä sain poikamarsun, jonka nimesin silloisen lempikirjani Hulin ja Vilin syntymäpäiväyllätyksen mukaan Huliviliksi. Siskoni tyttömarsu sai nimekseen Untuva. Muistan vieläkin, että Hulivilin ja Untuvan äidin nimi oli Klaara ja isän nimi Vihtori:) Hulivili kastroitiin ihan pienenä ettei tule ylläri marsunpoikia. Viisivuotiaana Hulivilin takalistoon tuli iso paise jonka ympäriltä lähti karvoja ja tämä paise koitui marsun kohtaloksi...soitimme eläinlääkärille varatksemme ajan, mutta hän ei halunnut ottaa marsua tarkastukseen, kun Hulivili oli jo niin vanha ja voisi stressata liikaa tutkimuksen aikana. Hulivili eli viikon verran paiseen huomattuani ja kuoli varmaankin nukkuessaan. Untuva eli vielä puolivuotta yksinään, mutta kuoli varmaankin sen takia niin pian kun menetti kaverinsa.

Hulivili

Untuva

Näin joskus kolmosen kymppiuutisten kevennyksenä, kun joku Suomessa oli hankkinut Afrikkalaisen kääpiösiilin. Tiesin heti että tuommoisen minäkin haluan! Aloin säästämään rahaa ja selvitin kaiken tiedon siileistä ja niiden hoidosta ja mistä niitä voi hankkia. 14-vuotis synttärilahjaksi sain kirjeen äidiltä ja iskältä, jossa kerrottiin että minulle oli varattu yksi tuhina Nakkilasta. Siiliäidit kärsivät synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja voivat stressaantuessaan syödä lapsensa elävältä jos niitä menee häiritsemään liian aikaisin. Joten siilien omistajakaan ei tiennyt kuin arviolta kuinka monta poikasta äiti oli saanut, mutta tuhinasta päätellen minä ainakin saisin yhden:)

Kolmen kuukauden päästä mentiin hakemaan siiliä. Minä sain tytön ja sen nimeksi tuli Myy. Myy olikin erityinen tyyppi sen suhteen, että kun tapahtui iso muutos elämässäni ja muutin ekaa kertaa yksin asumaan ja vielä 420kilometrin päähän äitistä ja iskästä, niin Myy tuli mukaan:) Ja toinen iso elämänmuutos oli kun löysin ihanan pojan ja muutin hänen kanssaan yhteen ja ryhdyin avovaimoksi niin Myy oli silloinkin mukana:) Myy eli pitkän elämän, kuusi ja puoli vuotta ja kuoli vanhuuteen eräänä viikonloppuna kun olimme P:n kanssa kaverini luona Tampereella. Olin jo aavistellut pidemmän aikaa, että lähtö on pian lähellä, mutta Myy tarvitsi selvästikkin oman rauhan poistuakseen. Ja heti kun olimme lähteneet viikonlopun viettoon niin hän oli kuollut:( Se oli ehkä tähänastisista lemmikin menetyksistä raskain ja on vieläkin surullinen aihe...noh..nyt tuli vedet silmiin....

Myy

No niin ja jatkuu:) Myyn poismeno musersi aika hyvin minut ja koti tuntui tyhjältä. Puhelimme P:n kanssa mikä olisi meidän ensimmäinen yhteinen lemmikki ja minä kerroin, että hiiret on ollut aina mielenkiintoisia ja ovat tosi helppohoitoisia ja vievät vain vähän tilaakin. P ei ensin oikeen lämmennyt ajatukselle ja hän oli kyllä melko vastahakoinen koko lemmikin hankinta asialle kun ei ollut itse ikinä omistanut lemmikkiä. Mutta niinpä vain kerran kun tulin töistä kotiin niin P oli virne naamallaan odottamassa ja käski menemään makuuhuoneeseen. Siellä oli pieni oranssipohjainen muovihäkki, jossa asusti kaksi suloista poikahiirtä! P oli saanut pojat ilmatteeksi kun hänen työkaverinsa tyttöystävän hiiret oli saanut miljoona ylläripoikasta:)

Hiirien nimeksi tuli Hatti ja Vatti. Hatti oli enemmän P:n hiiri ja Vatti oli enemmän mun. Vatti kuoli yllättävästi heti kuukauden päästä kotiuduttuaan meille ja hänen kuolemansa jäi mysteeriksi. Hatti eli vanhukseksi saakka ja kuoli 2 ja puoli vuotiaana.

Vatti

Hatti

Me ollaan P:n kanssa tunnettuja mun perheen keskuudessa äkkipikaisuudestamme ja haettiin heti seuraavana päivänä eläinkaupasta hamsteri, kun kerta häkkikin oli taas tyhjä. Eläinkaupassa oli vaan kaksi hamsteriotusta toinen näytti normaalilta ja toinen oli erittäin ylisyönyt...piti tehdä päätös. Olisin ehdottomasti halunnut sen isomman kun ei  kukaan muukaan sitä ottaisi ja mua vähän säälitti se, mutta järki sanoi että saadaan nauttia pidempään hamsteristamme jos valitsemme sen normaalin kokoisen yksilön...siihen sitte päädyttiin. Tietty oltais voitu ottaa molemmta mutta sitte olis pitänyt hankkia uusi koppa ja uudet tarvikkeet, kun hamsterit on enempi yksin eläjiä kuin seuraa kaipaavia niin olisivat voineet ruveta tappelemaan samassa laatikossa asustaessaan. Eikä meillä ollut varaa ostaa toista koppaa. Hamsteri sai nimekseen Mymmeli ja hän eli myös vanhuuteen asti ja hiukan ylikin ja kuoli hiukan yli kolme vuotiaana.

Mymmeli

Mun äitin ja isän pihalla on semmoinen pikkuinen varjoinen nurkkakukkapenkki, johon on haudattu kaikki meidän lemmikit, mutta Mymmeli ei sinne päässyt ja se vähän harmittaa...oltiin silloin täällä hämeessä ja rauman suuntaan menossa vasta viikkojen kuluttua, joten todettiin järkevimmäksi haudata Mymmeli jonnekkin tänne. Noh, ei tietty omisteta kun lasten hiekkalapio...sillä ei ihan kauhian syvää kuoppaa kaiveta...Hautasin mymmelin muoviseen kukkaruukkun mullan sekaan ja vein tämän ruukku-uurnan kerrostalomme jäteastiaan. Seuraavana päivänä kävin kurkkamassa astiaan, Mymmeli oli lähtenyt viimeiselle matkalleen kohti kaatopaikkaa...jos olisi ollut rahaa tarpeeksi olisin käynyt ostamassa semmoisen kunnon haudankaivajan lapion...eipä ollut...

Mymmelin kuoltua aloin puhumaan P:lle marsuista ja kertomaan kaikkia hyviä muistoja niistä. Halusin taas vähän isomman ja karvaisemman lemmikin, jota voi pitää sylissä ja halia. P oli taas tapansa mukaan vastahakoinen kun tajusi kuinka ison asumuksen ne tarvitsisivat ja että pitäisi hankkia kaksi marsua, koska ne ovat seuraeläimiä. Aloin etsiskelemään netistä myynti ilmoituksia ja olin erittäin kiinnostunut Teddy-marsuista, joiden turkki on pörröinen kuin nalleilla. Ne näytti kuvissa niin söpöiltä! Teddy-marsuja oli tosi vähän saatavilla ja nekin harvat jotka olivat löytyivät tosi pitkän ajomatkan takaa, joten päädyttiin ihan tavallisiin sekarotuisiin marsuihin, jotak löytyivät 40 kilometrin päästä Hyvinkäältä. Ja samasta paikasta ostettiin vielä omistajalta ylimääräiseksi jäänyt iso häkki johon molemmat mahtuisivat.

Viime alkuvuotena haettiin kaksi tyttöpötkylää kasvattajaltaan. Tytöt olivat syntyneet marras-joulukuun vaihteessa. Nimekseen he saivat Hilppa ja Hulda. Kummitätinä toimii P:n sisko. Kriittiset mitat (pituus puuttuu) Hilppa: 574g ja Hulda: 635g

Aluksi tytöt olivat erittäin arkoja ja säikkyjä, mutta nyt ne eivät enää hätkähdäkkään vaikka mitä tekisimme niiden lähettyvillä. Jos joku vieras ihminen tulee lähelle niin silloin ne vieläklin säikkyvät, mutta muuten eivät. Marsusiskokset ovat tuoneet paljon iloa meille ja ne on NIIN SÖPÖJÄ!!! Ne on vieneet P:n sydämen ihan kokonaan vaikka se ei sitä myönnä:) Koko ajan se silittelee ja pitää niitä sylissä ja puhelee niille:) Toivottavasti saadaan nauttia niistä vielä pitkään!

Hulda ruukussa, Hilppa vierellä

Hilppa piilottelee heinien seassa ruukussa

Marsu putkessa

Pääsiäiskortti poseeraus

Leikkikehä

Kesälaitumella

Painontarkkailua

Hulda osaa söpön poseerauksen salat

Hilppa tykkää pötkötellä riippukeinussa

P laajensi marsujen häkkiä ja rakensi siihen lisäkerroksen

Saatiin P:n kavereilta lahjaksi hieno varotuskyltti joka koristaa nyt meidän ulko-ovea:)

         Eläimellistä päivää kaikille!