torstai 9. lokakuuta 2014

Puskien trimmausta

Viime viikonloppuna oli P:n varpajaiset. Minä olin ekaa kertaa kaksin V:n kanssa koko päivän ja yön. Vietettiin tätä kahdenkeskeistä laatuaikaa mun vanhempien luona. He olivat reissun päällä joten talo oli tyhjä.

Perjantaina jatkui taas pihaprojekti. Leikkasin marjapuskat ja siirrettiin ne iskän ja pikkuveljen kanssa parempaan paikkaan pihalle. Vanhasta kasvimaasta tuli marjapuskaparatiisi. Siellä on nyt musta- ja valkoherukkaa ja ensi keväänä/kesänä istutetaan vielä lisäksi pari karviaista. Istutin vielä päivän päätteeksi kukkasipuleita istutusaltaisiin...saas nähdä mimmosia istutuksia sieltä keväällä puskee ylös kun tuli vähän pimeetä kun olin hommissa ja tietenkään en voinut lopettaa kesken kun kerta oli vauhti päällä.

Lauantaina alkoi äidin ja tyttären yhteinen päivä. Päivä alkoi rauhallisesti ja käytiin ostamassa vähän lisää sipuleita ja sain jopa istutettua ne ihan rauhassa. Sitten illalla oltiinkin molemmat väsyneitä mutta silti ei nukuttu...tai yritettiin molemmat mutta pienellä neidillä alkoi maha vaivata. Yöunille neiti meni yhdeksältä ja minä kymmeneltä. Neiti söi kiltisti kahdeltatoista ja jatkoi uniaan. Toinen nälkä tuli kolmelta, mutta sitten alkoi taas mahavaivat ja hereillä oltiinkin viiteen saakka. Parin tunnin torkkujen jälkeen neiti heräsi taas seittemältä ja syönnin jälkeen väänsikin sellaset sinapit housuunsa että paskaa oli niskapoimuissa asti. Touhussa tahreentui myös parisängyn patja, lakana sekä peitto. Taisi ne mahavaivat helpata neidillä mutta siitä alkoi minun päiväni. Yöunia ekasta kahdenkeskeisestä yöstä tuli melko vähän. Normaalisti kun neiti herää kaksi kertaa ja nukahtaa samantien ja päivä alkaa vasta yhdeksän aikoissa.

Puskat ojossa

Sipuleita

Pihalta löytyi hauskoja käpyjä:)
Sainpas eilen aika yllättävän tarjouksen, mutta siitä kerron myöhemmin:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti