torstai 4. heinäkuuta 2013

Viikon aikana tapahtunutta


Pullopuutarhastani kuoli/mädäntyi melkein heti alkuunsa kaikki Kodinonnet. Pitkään aikaan mietin, että mitä tekisin asialle vai antaisinko vain olla ja raportoisin Pullopuutarhapäiväkirjaani asiasta. Mutta sitten päätin, että otan kuolleet pois ja laitan uudet kasvit tilalle. Ja tämä tapahtui yllättävän helposti vaikka tilaa olikin vieläkin vähemmän, kuin aluksi pullon ollessa tyhjä. Ja piti olla tosi varovainen ettei katko tai kaada muita pullossa olevia kasveja. Kodinonnen tilalle pääsi joku Juoru, jonka lajike pitää vielä selvittää tarkemmin.







"Mökkikukkia" kukkaseoksen ensimmäiset kukat aukesivat! Aika hienoja:)






Pikkuveli tuli meille viikoksi kylään ja käytiin kalassa yhden sillan alla. Siellä kasvoi betonin keskellä yksinäinen rikkaruoho.








Käytiin myös keräämässä mansikoita Kankaisten marjatilalla. Tajuttiin vasta kassalla, ettei ajateltu kauhean järkevästi, tai siis ollenkaan....kerättiin 30litraa ja maksettiin 70euroa....pakastin on nyt aika täynnä.








P osti mulle (tai siis minä laitoin koriin ja P maksoi) Laskuvarjokukan. Aika jännä!







Ostin keväällä Kannukasvin, kun oltiin koulun kanssa retkellä Helsingissä Gardeniassa. Yksi luokkakaveri epäili, että kasvi kuolee matkalla, kun ulkona on pakkasta ja muutenkin kasvi on tosi hankala suomen olosuhteissa. Hah! Minäpä laitoin sen minikasvihuoneeseen, jonka ostin joskus Ikeasta ja se tekee koko ajan uusia kannuja lisää! Ostohetkellä kannuja oli yksi.




Äitin kanssa käytiin kirpputorikierroksella ja löysin 10 eurolla lasisen akvaarion, josta aion tehdä talvella kauan haaveilemani orkidea-akvaarion. P tosin kolautti jo polvensa siihen ja yksi lasi meni rikki....meidän perheessä lasi, kuin lasi ei kestä viikkoa kauempaa...kerran vaihdettiin kauan rikkinäisenä ollut auton tuulilasi uuteen kun saatiin rahat kasaan ja se kesti viikon, kunnes siinä oli taas iso särö...









Ihme on tapahtunut! Mun toukokuussa kylvämistä Kolibrikukan siemenistä yksi on itänyt! Meinasin jo menettää toivon ja heittää mullat pois. Onneksi olin taas laiska enkä jaksanut tehdä asialle vielä mitään:)








Olen monta kertaa ihastellut Prismareissuilla vaaleanvihreää Pitsilehteä. Ostin äitin ja minun kirpputorikierrokselta pienen lasipurkin ja sen seurauksena sain myös hyvillä mielin ostaa tuon kyseisen pitsilehden vihdoin ja viimein:) Nyt se on siellä purkissa!







Prismasta jäi käteen myös minikrysanteemi, koska se oli niin söpö ja maksoi vaan 1,95e! Söpöliini pääsi hernesoppapurkkiin.







Yäk! Löysin niitten pikku toukkien isoveljen...valitettavasti isoveli tipahti tapaturmaisesti meidän parvekkeelta ja jatkaa nyt eloaan jossain muualla.

Nyt näyttää myös siltä, että kirvataistelu on voitonpuolella! Olipa muuten hankalia tänävuonna. Melkein viikon verran ruiskuttelin kasveja mäntysuopaliuoksella.

Sisältä löytyi myös tuholaisia...Vihannespunkit olivat vallanneet mun tekemät Hortensia-asetelmat ja yhden kissuksen. Vallatut kasvit heitin suoraan vaan roskikseen.

Jippii! Viikonloppuna on kauan odotettu Ruisrock! Sinne siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti